Stigma eli häpeäleima ja väärät uskomukset

Vaikka oikeanlaista tietoa päihderiippuvuussairaudesta ja sen hoidosta on nykyään helposti ja runsaasti saatavilla, stigma ja väärät uskomukset istuvat käsittämättömän tiukassa. 

Kun julkisten keskustelujen pääaiheiksi nostetaan yksittäisiä sivuseikkoja, selittämättä asian kokonaiskuvaa ja kun päihdealan eri ammattilaiset ja kokemusasasiantuntijat väittelevät julkisesti keskenään esimerkiksi siitä, mikä on oikea tapa toipua ja mikä väärä, ei ole mikään ihme, että aihetta on vaikea ymmärtää.
Väittelyjen ja vastakkainasettelujen sijaan olisikin tärkeätä puhaltaa yhteen hiileen ja yhdessä lisätä monipuolista tietoa sairaudesta, sekä yhdessä vaatia yksilöllistä ja riittävän pitkäkestoista hoitoa kaikille sitä tarvitseville.

Väärät uskomukset, yksipuolinen tieto ja ennakkoluulot johtavat sairastuneiden ja heidän läheistensä huonoon kohteluun, eriarvoistamiseen, tuomitsemiseen, inhimilliseen kärsimykseen ja turhiin huumekuolemiin.

Stigman vääristämät väitteet ovat tietämättömille totta. 
Tietoa lisäämällä voidaan kuitenkin rikkoa stigmaa. 

"Vanhemmat voisivat katsoa peiliin, jos lapsista tulee huumeriippuvaisia.
”Kyllä jotain vikaa perheessä on oltava, jos lapsi ajautuu huumeisiin.”
”Kaikki lähtee kotoa”

• Huumeriippuvuus johtuu sairastuneen henkilön aivojen välittäjäaineiden toimintahäiriöstä, sekä sattumanvaraisista tapahtumista, jotka johtavat sairauden puhkeamiseen.

• Huumeiden käyttö on varsinkin nuorten keskuudessa lisääntynyt ja normalisoitunut.
• Samalla tapaa kun se, etteivät kaikki jotka ovat kokeilleet tai käyttävät alkoholia, sairastu alkoholismiin, eivät myöskään kaikki huumeiden kokeilijat ja satunnaiskäyttäjät sairastu huumeriippuvuuteen. Liian suuri osa kuitenkin sairastuu, eikä etukäteen voi tietää kenen kohdalla riippuvuussairaus napsahtaa.
• Sairaus ei ole sen enempää vanhempien, kuin sairastuneen itsensä syytä.
• Kuka tahansa voi sairastua riippuvuuteen riippumatta taustoista, yhteiskuntaluokasta ja perheolosuhteista.
• Läheisten ryhmissä keskustellaan usein siitä, miten itse kukin oli joskus kuvitellut hoitavansa vanhemman tehtävänsä niin hyvin, että olisi kasvatuksellaan suojannut lastaan maailman pahalta ja antanut hänelle vakaan pohjan ja tarvittavat tiedot ja taidot itsenäistymiseen ja elämässä pärjäämiseen.
  
  Huumeriippuvuuteen sairastuneita lapsia on rakastettu ja vanhemmat ovat varmasti tehneet parhaansa, sillä tietämyksellä ja niillä resursseilla mitä heillä on ollut. Vanhemmat ovat olleet läsnä, antaneet lapsilleen huomiota ja aikaa. He ovat olleet kiinnostuneita lastensa elämästä ja kavereista. Perheissä on luettu satuja, askarreltu, tehty yhdessä ruokaa ja leivottu. On matkusteltu ja on kuskattu lapsia harrastuksiin. On pidetty huoli yhteisistä aterioista, kuunneltu, tuettu ja kannustettu. On hassuteltu ja höpötelty. On opetettu käytöstapoja ja toisten huomioonottamista. On opetettu oikean ja väärän eroja ja on näytetty omalla esimerkillä mm. suhdetta päihteiden käyttöön. On pidetty kotiintuloaikoja ja mahdollisiin ongelmiin on puututtu ja haettu tarvittaessa apua. On lohdutettu ja annettu turvaa. On eletty aivan tavallista elämää iloineen ja suruineen, kunnes lapsi on sairastunut riippuvuuteen
  

”Narkkaaminen on oma elämäntavan valinta”

• Se, että päihderiippuvuus on sairaus ei ole mielipide. Sairaudella on ICD 10 luokitus. 
• Sairastuminen huumeriippuvuuteen ei ole koskaan oma valinta. 
• Ensimmäinen kokeilu on usein nuoruuden ymmärtämättömyydessä tehty valinta.
• Suomalaisessa yhteiskunnassa päihdekäyttö on yleistä ja hyväksyttyä.
  Maailman muuttuessa laillisen alkoholin rinnalle on noussut muut päihdyttävät aineet, joita on nykyään runsaasti ja helposti saavilla.
• Geenejään ja synnynnäistä alttiuttaan ei voi valita. 
• Etukäteen ei voi tietää kuka huumeiden kokeilijoista ja ”viihdekäyttäjistä” sairastuu riippuvuuteen ja kuka ei.

"Narkomaanit ovat älyllisesi jälkeenjääneitä ja vaarallisia "

• Riippuvuuteen sairastumisella ei ole mitään tekemistä ihmisen älykkyyden kanssa.
• Riippuvuuteen sairastuneet ovat tavallisia ihmisiä erilaisista taustoista ja lähtökohdista.
• Huonosti käyttäytyvä ja rikollisesti toimiva päihdepersoona on huumeriippuvuusairauden oire, ei henkilön oma persoona.
• Sairas, haiseva ja kummallisesti käyttäytyvä ihminen voi vaikuttaa pelottavalta, vaikkei vaarallinen olisikaan.
• Psykoosissa harhainen ihminen pitäisi saada hoitoon. Hoitoa on vaikea saada.
• Sairastuneiden maailmassa pahisrooli ja tunnekylmyys ovat selviytymiskeinoja.
• Sairastuneen henkilön ymmärtämätön kohtaaminen voi provosoida huonoon käytökseen. 

"Narkomaanit ovat toivottomia tapauksia. Ei kannata tuhlata verorahoja heidän paapomiseen"

• Jos tämän väitteen sanoja itse, tai hänen oma läheisensä sairastuisi huumeriippuvuteen, kuinkahan hän toivoisi, että heidät kohdattaisiin apua pyytäessä?
• Sairastuneita ihmisiä on kohdeltava tasa-arvoisesti ja ihmisarvoa kunnioittavasti, riippumatta sairauden oireista.
• Apua saadessaan sairastuneella on mahdollisuus toipua hyvään elämään ja yhteiskuntakelpoiseksi veronmaksajaksi.
• Tehokas ja toimiva hoito on oikea-aikaista, yksilöllistä ja riittävän pitkäkestoista. 
• Jos annettu hoito ei ole johtanut raittiuteen, se ei johdu siitä, etteikö sairastuneen oma minä haluaisi toipua, vaan sitä, että sairaus on kova. Tai siitä, ettei hoidon laatu ja pituus ole ollut riittävää.
• Koska sairaus pitää uhriaan lujasti otteessaan, siitä toipuminen ei tapahdu sormia napsauttamalla heti kun pääsee hoitoon. Useimmiten tarvitaan toistuvia katkoja ja kuntoutumisyrityksiä, sekä paljon muuta tukea, ennen kuin sairastunut onnistuu saamaan pysyvästi kiinni toipumisestaan.
• Sairaan ihmisen auttaminen on inhimillistä. 
  
• Hoitamattomuus tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin hoitaminen.

Vaikka sairauden oireet hävettävät, kenenkään ei pitäisi hävetä sairastumista.